Viisi suosituinta rotua olivat:
- Kultainen noutaja 15,5 % annetuista äänistä
- Saksan paimenkoira 9,5 % annetuista äänistä
- Labradorin noutaja 9,4 % annetuista äänistä
- Suomen pystykorva 4,5 % annetuista äänistä
- Sekarotuinen 4,0 % annetuista äänistä
T-paidan voitti arvonnassa Jutta Riistavedeltä. Paita tulee postissa parin viikon sisällä.
Monet vastaajat lähettivät myös kuvia omista lemmikeistään. Kiitos kaikille mukavista kuvista.
Jotkut olivat kertoneet myös juttuja omista suosikeistaan, julkaisemme yhden, mielestämme parhaan jutun. Kirjoittaja ei halua nimeään julkaistavan. Lähetämme hänelle myös pienen yllätyspalkinnon. Tulee postissa parin viikon sisällä.
Papillon
Näin joskun teininä TV:stä koira-aiheisen ohjelman, jossa näin rotunsa edustajia ensimmäisen kerran. Ihastuin aivan suunnattomasti tähän pienikokoiseen, iso-korvaiseen, hieman Dumbo-norsun näköiseen pehmoiseen versioon. Päätin, että minulla tulee vielä jossain vaiheessa olemaan juuri tuon rotuinen koira.
Vuodet vierivät eteenpäin, minulle tuli lisää ikää. Tunsin, että olin valmis huolehtimaan ja kantamaan vastuun pienestä koiranpennusta Kävin kirjastossa lainaamassa koira-aiheisia kirjoja ja lehtiä, joista etsin kaiken mahdollisen tiedon tästä suloisesta rodusta, sekä koiran kasvatuksesta.
Seuraavaksi aloin selvittämään Suomen kennelliitosta, mistäpäin maatamme löytyisi tämän rodun kasvattajia. Lähin kasvattaja sijaitsi 50 km: päässä ja siellä olisi 2 luovutusikäistä pientä perhosta, tyttö ja poika. Menin käymään kennelissä, mukaani otin äitini sekä hänen siskonsa, jolla on paljon kokemusta koirista.
Tuo tyttö-koira näytti jo isolta, olihan se 4 viikkoa vanhempi kuin tuo pieni pojan rääpäle, joka ei jaksanut pitää vielä isoja korvia pystyssä, vaan ne roikkui alaspäin. Tuo pieni poika oli erittäin arka, vapisi pelosta kun kasvattaja nosti pienen, pullea-vatsaisen, valkoisen pojan pöydälle. Päätin, että tämä on se minun koirani. Ikää koirallani oli 9 viikkoa vuonna 1991. Teimme kasvattajan kanssa kaupat koirasta, ja sain koiran heti mukaani. Autoon olin ottanut koiraa varten pienen filtin ja valko-mustan pehmopallon. Matkalla kotiin, tämä pieni pentu voi pahoin, kuolasi ja oksensi vuoronperään.
Aikaa kului, ja tästä pienestä arkajalasta kasvoi koko korttelin kuningas, siinä sai isommat koirat tuta, miltä tuntui, kun peloton ja pieni ärripurri jahtasi kylän muut koirat niin kauas kuin pippuri kasvaa.. ( Yleensä se jahtasi muut koirat pois koko tien pituudelta, sitten se palasi ylpeänä itse kotiin. )
Nyt, tällä hetkellä tuo pieni poika on jo 17 vuotta 8 kk:tta!!!!
Koirani on ollut erittäin terve rotunsa edustaja. En ole päivääkään katunut rotuvalintaani. Minulle sopi ensimmäiseksi koiraksi pieni Papillon; Se oli miellyttävän näköinen ja kokonsa puolesta helppo hallita. Pidin myös tästä rodusta sen älykkyyden vuoksi.
Pentuna se mm. karkasi perääni, kun lähdin mestsästä poimimaan mustikoita, ja löysi minut metsästä jättämieni jälkien perusteella, se oppi avaamaan oven, mikäli ovi ei ollut lukossa; se keksi, että kun se hyppää ovea vasten, takaovi aukeaa; välillä se tepsutteli muina miehinä perässä naapuuriin, koska oli ilmeisesti "vakoillut" ikkunasta, minne olin mennyt..
Pentuaikana se tuli toimeen ERITTÄIN HYVIN minun 6-vuotta vanhan veljeni kanssa; Veljeni ja koirani näyttivät nauttivan toistensa seurasta! kun jompi kumpi kaipasi "toimintaa", aina oli kumpikin osapuoli valmiita leikkimään ja taistelemaan.
Nyt, kun koirani on iäkäs, elämme päivä kerrallaan. Vielä en rakkaasta kaveristani aio luopua. Koirani on vanha, näkö ja kuulo ovat huonot. Se kuitenkin syö ja juo normaalisti, mutta on tullut höperöksi. Niin, tuo oma pieni perhoseni on saanut elää hyvän ja uskomattoman pitkän elämän. Siitä on ollut minulle niin paljon iloa ja seuraa, että koen olevani koiralleni velkaa; sillä on oikeus elää niin kauan, kun terveyttä riittää, ja minä hoivaan sitä tämän elämänsä loppuun saakka.
- Pikkuinen Papillon -
kuva: Wikimedia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti